EU-rengasmerkinnät

Marraskuussa 2012 Euroopan unionin alueella otettiin käyttöön EU:n yhteinäinen rengasmerkintä. Merkinnän tarkoituksena on lisätä tieliikenteen turvallisuutta, taloudellisuutta ja ympäristöystävällisyyttä ohjaamalla kuluttajia turvallisempien, polttoaineystävällisempien ja mahdollisimman vähämeluisten renkaiden hankintaan. Rengasmerkintäjärjestelmä ohjaa kuluttajien lisäksi myös valmistajien tuotekehitystä, sillä yhtenäinen standardi on käytössä kaikissa EU-maissa.

Luokitusmerkinnät vastaavat ulkonäöltään paljolti kodinkoneissa olevia energiatehokkuusmerkintöjä. Rengasmerkinnässä huomioidaan renkaan kolme ominaisuutta, jotka ovat polttoainetaloudellisuus, märkäpito ja ohiajomelu(dB). EU-rengasmerkinnät tulee olla selkeästi näkyvissä kaikissa renkaita koskevissa materiaaleissa ja myyntipisteissä.

Uusia renkaita hankkiessa edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota myös turvallisuuteen, suorituskykyyn ja ympäristöön vaikuttaviin tekijöihin. Rengasmerkinnät helpottavat hankittavien renkaiden vertailua, mutta eivät huomioi Pohjoismaiden talviolosuhteita. Talvirenkaiden hankinnassa tärkeintä on verrata renkaiden turvallisuusominaisuuksia lumisilla ja jäisillä teillä.

Polttoainetaloudellisuus

Renkaiden vierintävastus aiheuttaa suuren osan kulutuksesta. Ero G- ja A-luokan rengassarjan välillä voi vähentää polttoaineenkulutusta jopa 7,5 %, kuorma-autoilla vieläkin enemmän. Kategorioiden välinen, laskennallinen kulutusero alkaa 0.10 litrasta edeten 0.15 litraan/ 100 km/ porras, koskien autoa, jonka kulutus on 6.6 l/ 100 km.

Märkäpito

Tämä luokitus mittaa renkaan jarrutuskykyä märällä tiellä. Mitä lyhyempi jarrutusmatka on, sitä parempi on renkaan luokitus. Täydessä jarrutuksessa ero G- ja Aluokan rengassarjan välillä voi johtaa jopa 30 % lyhyempään jarrutusmatkaan. Renkaan märkäpito-luokituksessa ero kategorioiden välillä on käytännössä autonmitan (3 - 6 m) pituus jarrutusmatkassa märällä asfaltilla 80 km tuntinopeudesta pysähdyksiin.

Ohiajomelu ja ohiajomelun mittausarvo

Renkaiden melupäästö vaikuttaa ajoneuvon kokonaismelutasoon. Mittausarvo kertoo ohiajomelun voimakkuuden Desibeleinä dB(A). Mitä enemmän merkinnässä on värillisiä pylväitä, sitä äänekkäämmät renkaat on.